Hei lapsuuteni ja nuoruuteni minä,
kirjoitan täältä aika kaukaa aikuisuudesta, kolmenkymmenen vuoden päästä. Minä siis tiedän jo aika pitkälle, millainen elämästäsi tulee, ja siksi halusin tulla kertomaan sinulle yhden asian.
Sinä selviät. Ihan kaikesta sinä selviät, eikä mikään tulevaisuudessa kokemasi riko sinua kokonaan. Sinä selviät, ja sinua odottaa vielä paljon hyvää. Siihen voit luottaa, vaikka kaikki ympäriltä tuntuisi murtuvan.
Laitan sinulle tähän kirjeen mukaan myös pienen paketin. Nuo korvalappustereot ovat sitä varten, että voit niiden avulla paeta ääniä, joita et halua kuulla. Mutta ennen kaikkea ne ovat hiljaisuutta varten. Sitä painostavaa hiljaisuutta, jota sinun on kaikista vaikein kestää.
Laitoin pakettiin myös suloisen pehmeän unimaskin. Mustan, tietenkin, sillä pian et muuta väriä halua käyttää, vaikka huoneesi onkin vielä nyt pastellin sävyissä. Maskilla voit peittää silmäsi silloin, kun huomaat lukevasi asioita liikaa rivien välistä. Ihan jokaisella tauolla puheessa, hengityksen sävyllä ja sanomattomalla sanalla ei ole piilomerkitystä, mutta en ole varma opitko ikinä niiden tulkitsemisesta luopumaan. Sulje kuitenkin silmäsi niiltä edes välillä.
Muita eväitä minulla ei sinulle oikein matkallesi ole antaa, mutta nämä ovat mielestäni tärkeimmät. Tai yksi neuvo on, vaikka et neuvoja kaipaakaan. Laitan sen kirjeen toiselle puolelle, niin voit lukea sen joskus, tai jättää lukematta. Annan kuitenkin sisältövaroituksen: se paljastaa hiukan tulevasta. Päätä itse, haluatko tietää.
Toisella puolella paperia:
Kohtele itseäsi kuin ystävää, sillä useinkaan rinnallasi ei ole ketään tekemässä sitä puolestasi.
Kaikella sillä ystävyydellä,
Aikuinen minä
P.S. Tiesin, että luet toisenkin puolen.
