Miksi hän tekee näin?

 

Miksi hän tekee näin?

Vuosia, vuosia

tulee valmiiseen pöytään

jättää tiskit siihen jos astianpesukone pitäisi tyhjentää

ottaa omat puhtaat pyykkinsä korista

Miksi hän tekee näin?

Vetäytyy omiin oloihinsa

raskaan työpäivän jälkeen

ei jaksa kysyä miten minun päiväni on mennyt,

mitä lapsille kuuluu tänään

Miksi hän tekee näin?

Välttää koskemasta

olemasta lähellä

ettei tarvitsisi vastata tarpeisiin joita hänen kehollaan ei

minua kohtaan ole enää

Miksi hän tekee näin?

Ei kehu, ei kannusta

ei kerro että näytän kauniille

ei ota syliin ja purista lujaa edes silloin kun läheiseni

on kuollut oman käden kautta

Miksi hän tekee näin?

Kysyy mitä kuuluu

ripustaa pyykit kuivumaan

laittaa ruoan ja siivoaa keittiön juuri sillä viikolla

kun minä olen vihdoin päättänyt luovuttaa

Hiljaisuus

 

Milloin me hiljenimme

lakkasimme puhumasta

kysymästä mitä kuuluu

kuulemasta vastausta?

Oliko se ruuhkavuosina

kun oli helpompi vaieta

kuin odottaa puheenvuoroa

kun sen saatuaan

oli jo niin väsynyt

ettei jaksanut sanoa mitään?

Oliko se työpäivän jälkeinen

hetki omaa aikaa

tiskikonetta tyhjentäessä

tai ruokaa laittaessa

tärkeämpi minulle kuin se

miten sinun päiväsi oli mennyt?

Oliko se ne vuodet

jotka muuttuivat kymmeniksi

jolloin ei ehditty, jaksettu

ja kun tuli se päivä

kun olisi ehditty ja jaksettu

niin haluttiinko silloin enää?

Milloin me hiljenimme

lakkasimme puhumasta

mutta jatkoimme suorittamista

yhdessä, mutta jo niin kaukana erillään?

Oliko se ennen kuin

lakattiin koskettamasta

mentiin saunaan eri aikaan

nukuttiin omilla laidoillamme

sänkyä, jossa enää vain nukuttiin

jossa vain toinen halusi läheisyyttä?

Oliko se joku tietty hetki

kun päätit jättää kertomatta

mitä elämässäsi tapahtuu

vetäydyit ruutujesi ääreen

joista jossakin

oli koko ajan jotain kesken

Oliko se ne vuodet

joina ei puhuttu kuin lapsista

ja viikon ruokaostoksista

jolloin huomattiin, etteivät ne sanomatta

kysymättä jääneet mahtuneet enää

näytön pausettamisen mittaiseen taukoon?

Äidille

Kun lapseni olit vasta kasvamassa kohdussani

minä vannoin tekeväni toisin

niin monta asiaa

Sillä minä muistin

mykkäkoulut

ilmapiirin jossa ei tohtinut aina

edes hengittää

ettei siitä kuuluva ääni olisi suututtanut sinua

äiti

Kun ei uskaltanut kysyä

vaikka oli kysyttävää

Ei se pelottanut ettei vastaus olisi oikea

tai että oltaisiin eri mieltä

vaan ettei saisi vastausta lainkaan

Kysymys jäi ilmaan

leijumaan

Mutta raskaampana leijui

se hiljaisuus, joka vastasi enemmän

kuin olin valmis kestämään

Niin minä vannoin

pienet värähdykset vatsallani

Minun lapseni ei tarvitse pelätä

omaa äitiään

luoja paratkoon

Sillä niin monta asiaa tulen tekemään toisin

Sukupolvea viisaampana välttämään

kaikki ne karikot joihin

pienenä itse jouduin kompastelemaan

Ja minusta tuli äiti

täydellinen

ainakin halusin olla

Yritin, minä todella yritin

Olin ylpeä siitä etten riidellyt

vaikka ärsytti

Olisi ehkä joskus pitänyt opetella

sillä minä vaikenin

äiti minä vaikenin niin kuin sinä

Vaikka tiesin että lapseni tulisi laillani

muistamaan mykkäkoulut lopun ikäänsä

eikä ikinä saisi mallia siitä mitä on riidellä

ja sopia

Ja kun istun sohvalla

jälleen kerran vaikenemassa

riitelyn sijaan

piilottamassa ne tunteet, joista ei osata puhua

Puhelin kädessäni

selaan toisten kulissielämiä somesta

ja postaan sinne omani

Kännykän kelmeässä valossa

sen kuvaruudulta heijastuvat vastaan sinun kasvosi

äiti