Jos kerron, oletko valmis kuulemaan?

Kun olet kuullut tarinani, älä sääli minua.

Älä katso hämmästyneenä

äläkä sano, ettei ikinä uskoisi.

Sen sijaan usko.

Älä sano, että sinä et ikinä olisi selvinnyt siitä,

sillä minäkään en sitä saanut valita.

Minä selvisin,

koska ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Kun olet kuullut tarinani,

katso minua silloinkin, niin kuin olisimme

elämässä samalla viivalla

vaikka olemme käyneet läpi erilaisia asioita.

Älä väheksy omaa kokemaasi

minun tarinani rinnalla,

mutta älä sano että ymmärrät,

jos et ymmärrä.

Älä käännä katsettasi pois

vaikka kuulemasi toisi kyyneleitä silmiisi,

sillä se voi olla ensimmäinen kerta

kun joku osoittaa minulle myötätuntoa.

Kun olet kuullut tarinani,

älä sure minun mennyttäni, vaan

ole kanssani iloinen siitä,

mitä minusta on tullut.

Ei kaiken kokemani takia,

eikä siitä kaikesta huolimatta,

vaan koska minusta nyt vaan sattui

tulemaan juuri tällainen.

Ja jos kaiken kuultuasi

yhä heijastat peilikuvaani pinnastasi,

kerro minulle, että sanat vahva, hyvä ja tärkeä

tarkoittavat kaikki minua,

meitä.

Myrsky, Tuuli ja Tyven

 

Ennen hänet tunnettiin Myrskynä. Kun hän kävi paikalla, aina jokin muuttui. Joskus hyvään, joskus huonoon suuntaan - hän ei ehtinyt jäädä katsomaan vaan kiisi tuulispäänä seuraavaan kohteeseen. Hän ei malttanut pysyä paikoillaan. Hän oli nuori ja voimakas, voittamaton. Mutta sellaista elämää kukaan ei loputtomiin jaksanut.

Nuoruuden jäädessä pian muistoksi tuulen tuiverrukseen, hän tyyntyi hiukan. Hänestä tuli Tuuli, ja se hän oli todella, todella kauan. Se oli hänen tehtävänsä. Hän huojutti taimia pellolla niitä vahvistaakseen. Hän lennätti puiden siemenet itämään uusiksi metsiksi. Hän kuljetti välillä lämmintä, välillä viileämpää ilmaa mereltä sisämaahan ja toisinpäin. Hän liikutti pilviä, loi sateet ja kuivasi ne.

Hän oli jatkuvasti liikkeessä ja näki paljon. Ei ollut monta paikkaa maan päällä, mihin hän ei olisi ollut tervetullut uudestaankin, vaikka hän joskus olikin hiukan kömpelö toimissaan. Hän näki sekä omat jälkensä, että ihmisen jättämät, ja jotkut niistä tekivät hänet surulliseksi. Silloin hän meni korkeiden kallioiden reunustamiin kanjoneihin ja lauloi.

Ihmisen jättämiä jälkiä tuli vuosi vuodelta lisää, vuosikymmenistä ja sadoista puhumattakaan. Tuuli toivoi, että hänellä olisi vielä samat voimat kuin Myrskynä ollessaan. Mutta aika oli uuvuttanut hänet, eikä taaksepäin ollut paluuta. Tuulen oli hiljalleen hyväksyttävä, ettei hän enää pystynyt, ei jaksanut, eikä lopulta enää edes halunnut.

Sitten hänestä tuli Tyven. Niin monet jäivät häntä kaipaamaan. Humisevat metsät, ujeltavat kanjonit, taivaalla lipuvat pilvet, jopa kuohuvat valtameretkin hiljenivät kun hän oli poissa. Hiljaisuus valtasi maan ja ilman.

Silloin, vasta silloin ihminen ymmärsi, mitä oli tehnyt.